Islam Indonesiassa

Istiqlalin moskeija Jakartassa on Kaakkois-Aasian suurin
Majapahitin kuningaskunta suurimmillaan 1365

Indonesia on väkiluvultaan maailman suurin islamilainen maa. Vuonna 2010 siellä oli 207 miljoonaa muslimia. He edustivat islamin sunnalaista muotoa ja sen lakikoulukunnista shafi'ilaisuutta. Indonesian väestöstä 87 % oli muslimeja, 10 % kristittyjä ja 3 % lähinnä hinduja tai buddhalaisia.[1]

Indonesian islamisoitumisessa on omat erikoispiirteensä: se tapahtui myöhään, oikeastaan vasta 1500-luvulla ja lisäksi rauhallisen kehityksen eikä pyhän sodan tuloksena.[2] Indonesia on myös etäällä islamin vanhoista ydinalueista eikä ole koskaan kuulunut keskiaikaisiin islamilaisiin kalifaatteihin. Kaakkois-Aasian saarten islamisoituminen oli tulos monta sataa vuotta kestäneestä rauhallisesta prosessista, jossa kauppayhteydet olivat tärkeitä uskonnon leviämisessä.

Paikallinen islam sai lisäväriä Kaakkois-Aasian aikaisemmista uskonnoista hindulaisuudesta ja buddhalaisuudesta. Toisaalta uskonnollista kirjavuutta on lisännyt se, että erilaiset islamin virtaukset ovat levinneet myös Indonesiaan. Niistä esimerkkeinä ovat suufilainen mystiikka, rationaalinen mu'tazilismi sekä ääri-islamilainen terrorismi, kuten Al-Qaida.[3]

Indonesia ei ole virallisesti islamilainen valtio. Sen lainsäädäntö perustuu maalliseen lakiin. Maan hallinnollisen hajanaisuuden takia šariaan pohjautuvaa alueellista lainsäädäntöä löytyy kuitenkin monista provinsseista.[4]

  1. Padan pusat statistik 2010
  2. Kersten 2017, s. 23
  3. Juha Kulmanen: Ääri-islamin nousu Indonesiassa 27.03.2014. Yle.
  4. Bush 2018, s. 174

From Wikipedia, the free encyclopedia · View on Wikipedia

Developed by Nelliwinne